KIRJATILAUKSET sähköpostitse tai faxilla postiennakolla: Email Kultaisen kaivon saagat 25,00 € +lähetyskulut Kenkähullun matka 25,00 € Naularisti 25,00 € Elämän ja kuoleman lääkäri 10,00 € Yhtä koska, Yliperän kielen sanakirja 12,00 € Saatavana rajoitetusta, nopeille tilaajille myöskin seuraavia teoksia: Kesäpäivän seisaus 30,00 € Vieraat ajat 25,00 € Taivaan painamat 25,00 € Kaamosmaa 25,00 € Kampsuherrain saagat 30,00 € Neljän tuulen saagat 30,00 € Seittemän siulan saagat 30,00 € Selvänmäkijäin saagat 30,00 € HENKILÖKORTTI Arvola, Oiva Väinö, Väinönpoika - s.01.07.1935 Kolarissa asutustilallisen poikana - valmistunut kansakoulunopettajaksi Kemijärven seminaarista 10.06.1958 - kansakoulunjohtajana Ylitornion Ratasvuomalla 59-63, Kittilän Kallossa 63-66, Rovaniemen mlk. Leipeellä 66-70, Nivankylässä 70-71 sekä peruskoulun luokanopettajana Roi mlk. Saarenkylässä 71-80 ja Rovaniemen kaupungissa 80-95 - opettajan toimesta palkattomalla virkavapaalla 1.8.1984 - 31.7.1995 kirjallista työskentelyä varten - Vt. suomenkielen lehtorina Rovaniemen metsäopistossa 5 kk - varhennetulla osaeläkkeellä 1.8.95 lähtien - kirjailija - teatteri- ja kirjallisuuskriitikko (Kaleva, Pohjolan sanomat) - pakinoitsija (Sivalluksia Lapin Kansaan) - reportaaseja, henkilökuvia ja dokumentteja eri lehtiin ja radioon useilla nimimerkeillä (Korpikettu, Jet, Set, jne.) - venäjäksi käännetty novelli "Elämän ja kuoleman lääkäri". - Sagaismeja englannin, ranskan, saksan, puolan, datsin , ruotsin, unkarin, viron, italian, latviam, venäjän ja espanjan kielellä SAGAISMIT-antologia sekä erilliset kieliversiovihkoset 1-13 (KVO 2003) - Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen 1977-79, 1980-82 sekä 1995-97. - Taiteen Keskustoimikunnan asiantuntijajäsen 1983-85. - Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Näytelmäkirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Suomen PEN-klubin ja Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen sekä Pohjoiset Kirjailijat ry:n sihteeri 65-70 ja puheenjohtaja 70-74, Suomen Kansanrunousarkiston työjäsen ja Lapin Kirjallisuusyhdistyksen jäsen. TUOTANTOA 1) Romaaneja: Kesäpäivän seisaus (Ky 1972). Vieraat ajat (Ky 1973).Taivaan painamat (Ky 1975). Kaamosmaa (Ky 1976).Kenkähullun matka (KVO 2005) 2) Runokokoelmia: Linnustajan maa (Ky 1977). Kampsuherrain saagat (Ky 1981). Neljän tuulen saagat (Ky 1985). Seittemän siulan saagat (WS 1986). Selvänäkijäin saagat (WS 1990). Kultaisen kaivon saagat (KVO 2000).Kultaisen kaivon saagat 2.painos (KVO 2005) 3) Novellikokoelmia: Talvisilmut (Ky 1983). Naularisti (Kulttuurivalistamo Odysseus Oy/KVO 2007) Elämän ja kuoleman lääkäri, kaksikielinen: suomi-veäjä (KVO 2007) 4)Erikoisteoksia: Yhtäkoska, Yliperän kielen sanakirja (WS 1999). ILOSANOMA, jouluevankeliumin käännös Länsi-Lapin kielelle (WS 1999). WSOY-sanakirjat-antologia Elähän hötkyile suomen suupielestä toiseen (WS 2005) 5)Henkilöhistoria: Maa Maakunta Martti Miettunen, Valtioneuvoksen juhlakirja (Pohjoinen 1981). Mettäjuristin saaga, kansanedustaja Mikko Jokelan läksiäislahja (Kuntainliitot 1987). Markus, Tornionlaakson poika, arkkitehti Markus Kangas , elämä ja työt 60-vuotta KVO 2001). Saaran saaga (KVO 2002). Marjan ja Lassen saaga (KVO 2002). 6) Historia: Satavuotiaan saaga, Rovaniemen säästöpankin 100-vuotishistoriaa lyyrisessä muodossa (SP 1982. TORNIO, kuvateos (Pohjoinen 1983). Valo ja lämpöä, Rovakairan sähkö 40-vuotta (RS 1987). 7) Kuunnelmia: Puulusikka (Yle Tri 1965). Vanhanpojan kuolema (Yle Tri 1965-66). Koirankävelyttäjän iltapäivä Yle 1967). Kuolleitten luotojen kertomuksia (Yle 1968). Jätkän muotokuva (Yle 1968 ja 1970). Kello käy tyhjää (Yle Tri 1977). Kveeniukon saaga (Yle Tri 1987). Vuonokuninkaan saaga (Yle Tri 1987). Lapin tarinoita 1,2 ja 3 (Yle Tri 2001). 8) TV-näytelmiä: Metsäkauppa (MTV 1977). Maatani minä rakastan (TV-2 1979). 9) Näytelmiä: Helvetin 16 (Roi Tri 1968-70). Hyvää iltaa, henki menee (Roi Tri 1970). Rakkaudesta viis eli mdme B:n asiakkaat (I palkinto TSL:n näytelmäkirjoitus- kilpailussa 1971). Jietaran juustoista (Tri 41 1971). Yhdessä Jorma Eton kanssa. Kampsuherrain saagat (Kemin kaupungin tri 1984-85). Kylmän totin kahvila (Iin kunnan kulttuurilautakunta ja näytelmäryhmä 1986). Luppo, sippi ja Noriannaiset (Ounasteatteri 1996). Samperi soikoon! Kuka Kouri? (Ounasteatteri 1997). Pienoisnäytelmä: Häätö 2008 (moderni tulkinta VT I Moos. 3.luku 1-5) Moorti ei vaalene 2008 ( Ompeluseurat: sketsisikermä ajantappajien iltaistunnosta) 10) Sävellettyjä: Kullervo Karjalainen, Lappalainen sarja (Rukous, Kiekeröllä, Heijastuksia, Suru ja Erotus. Kullervo Karjalainen, Arktisia näkyjä (Sukuselvitys, Lapsuuteni maisema, Tunnustus, Palkisilla, Polvesta polveen ja Defilee.) Kaj Chydenius, tuulen suuntaan (Love Kustannus Oy 1981). Seppo Tornberg, Onni (Yleisradio). Olli Kortekangas, Lapin Yliopiston Juhlakantaatti. 11) Kirjalliset kasetit ja äänilevyt: Anna hangeton talvi LP (Kullervo Karjalainen 1971). Lapin saagoja-kasetti (Ky 1983). Neljän tuulen saagoja-kasetti (Ky 1985). Seittemän siulan saagoja ,kasetti ja LP (WS 1986). Runoaitta (Caspro Ky 1986). Suuren muutoksen saagat-kasetti (KVO 1987). Rakkauden saagoja-kasetti (KVO 1987). Soinnun saagat eli oivallettuja einesohjelmia, Suomen ensimmäinen puhuvakeittokirja-kasetti (KVO 1988) ja cd-levy (KVO 2001). Rahan ja vallan saagat (1988 KVO). Lapin saagat kasettisetti 1-10 osaa (KVO 1988). Rakastaja LP (EMI 1989). Kirjailija-antologia (SMMK/ Suomen Äänikirjat 1990). Arktiset jotokset (Studioala Ky 1992). Suomalaisella sydämellä (Studioala Ky 1998). Lapin Margareetan saaga, cd-levy (Studioala Ky 1999). Meänkielisten saagat 1 ja 2, Tunturilaissaagat 4, cd-levyt (KVO 2001). Saaran saaga (KVO 2002). Marjan ja Lassen saaga, Tuomisen Yrttitarha 1987- 2002 (KVO 2002). 12) Antologioita: Ultima Thule (PK 1962). RYHMÄ-65 (T 1965). Pohjoista Puhetta (PK 1970). Neliapila (Ky 1974). Reino Rinne, Posio (Pohjoinen 1976).Hyötyelukka (MSL 1979). Lapin runot (WS 1979). Lapin Lukukirja (KY 1980). Runoni rakkaudesta (O 1981). Savotan lopettajaiset (O 1981). Suomalaisia kirjailijoita - kirjailijat kirjailijoista, Oiva Arvola, Eräitä fragmentteja Timo K. Mukasta ( T 1982). Elämän kaari (O 1982). Lukion kielentieto 1. (O 1982). Runo puhuu luonnosta (Kirjapaja 1986). Suomen kielen kirjani 7 (Kunnallispaino Oy). Meän kieltä (Tornedalica 1986). Opettaja, tulevaisuuteen kasvattaja (Kirjapaja 1986). Tämän runon haluaisin kuulla 2. T 1987). Onni on tuntemattoman hymyilyä (O 1985). Ei riemulla rajoja LRV:n Kilta 1988). Suomen Runotar 2 (Ky 1990). Ville - 3.7.1990 (Ws 1990). Elämäsi matkalle (Valitut palat 1993). Siintävät kaukaiset metsät ( O 1993). Rajamiehiä ja väärtejä (LRV:n Kilta 1994). Loivamaa, Rohkaisurunoja (Ka 1995). Torkko, Terästä ja karvalakkeja (PP 1995). Juhlat lähestyvät (SRK 1995 2.painos 1996, uusittu laitos 1998). Runo on vapaa (O1996). Laaksonen-Tapola, Kirja Ylioppilaalle (G1997). Kirja lohduksesi (G 1998). tästä alkaa tie, Barentsin alueen kirjallisuusantologia (ATENA Kustannus Oy 1999). Portilla (Rintamaveteraanit 1999). Ydinsanoja (Edita Publishing Oy 2002) Sagaism-antologia-14 kielinen sagaismit (aforismit)-teos (KVO 2003) 13.Perustietoa, tutkielmia, tulkintoja. Kuka kukin on? (Who is who in Finland, O 1978,1982,1986,1990,1994,1998). Pekka Tarkka, Suomalaisia nykykirjailijoita ( T 1980). Liisa Enwald, Suomalaisia kirjailijakuvia (Ky 1987). Toht. Timo Koivukangas, psykoanalyyttinen tutkielma teoksesta "Vieraat ajat - nuoruusikään tuleva poika (Nuoruusiän kota (Kajo 1996). Eeva Ajo, Peräpohjalainen murresanasto Oiva Arvolan teoksessa "Taivaan painamat" (Joensuu Yliopisto 1996). Marita Uusitalo, Kirjailija Oiva Arvolan proosa- ja runotuotannon maailmankuvan keskeiset piirteet (Uskontotieteen pro gradu tutkielma, Helsingin Yliopisto, Teologinen tiedekunta, Uskontotieteen laitos 1997). Oivallisia oivalluksia, kirjailija, runoilija, sagaisti Oiva Arvolan 70-vuotisjuhlaseminaarin julkaisu (KHV:n Kukkasrahasto-KVO 2006) toimittanut Sir H.T.Lampela , Jutajaiset 2005 14) Muutamia poimintoja kirja-arvosteluista: Kesäpäivän seisaus (KY 1972) ”Hän kirjoittaa taitavasti, teksti on kauttaaltaan tiivistettyä, punnittua, irtonaista ilmavaa, ui tajuntaan kuin viini, ei ole tarkoitus vaan väline. Tyylillisiä esikuvia on turha lähteä hakemaan, Arvola ryhtyy tässä omaksi jumalakseen.( V.E.Haapala, Kaltio) Vieraat ajat ( KY 1973) ”Romaanissa puhuu lapsi, helähtää peräpohjalainen murre, hengittää muutoksen kourissa vavahteleva kehitysalueen maaseutu. Oiva Arvola on eläytynyt erinomaisesti pienen pojan maailmaan: kirjan näkökulma pitää.” (Aino Sallinen-Kuparinen, Kaleva) Taivaan painamat (KY 1975) ”En muista aikoihin lukeneeni rajumpaa romaanin aloitusta kuin Taivaan painamien on. Nykypäivän hyvinvoinnista, etelän mukavuuksien ja muodikkaan ikävystymisen keskeltä Arvola paiskaa lukijan jonnekin 1920-luvulle, Tornionjokivarteen, Seurujärven pirtin tuskaan ja parkuun. (Marja Mustakallio, Parnasso) ”Erikoisesti kirjan alkuosassa tuo kuvaus saavuttaa niin hienovaraisia piirteitä, että enpä muista pitkään aikaan lukeneeni niin hellää ja totuudenmukaista kuvausta pientilallisen elämästä.” (Matti Junes, Rauhantervehdys) ”Tähän idylliseen pienoismaailmaan limittyy pohjolan luonnon karuus ja villin ankara elämä. Taloon kantautuu tieto kulkujätkän tekemästä raa´asta murhasta; Kalle saa tietää, miksi sokean-Hentin silmät on puhkaistu; taloon tulee kulkumies, joka tekee apupiialle lapsen, ja piika tulee myöhemmin pois lähdettyään uskoon ja hurmoksissaan julistaa olevansa Jeesuksen morsian … Elämän lait ovat kovat, ja henkilöiden luonnekuva voi poikkeustilanteessa saada yllättäviä piirteitä.” (Yrjö Sepänmaa, Uusi Suomi) Kaamosmaa (Ky 1976) ”Mainosrummut eivät pärise hänen ympärillään, lehdet eivät julkaise ennakkoon otteita hänen uusien kirjojensa mehevimmistä luvuista, ammattikeskustelijat pysyttelevät vaiti. Lukijalleen Arvolan Lapin sarja kuitenkin antaa paljon. Se on täynnä elämää, arkista jokapäiväsitä aherrusrta läheisen ymmärtävästi kuvattuna. Sen viisaus on kouriintuntuvan todellista, joka hetki läsnä olevaa ja eteenpäin osoittavaa.” ( Harry Sundqvist, Aamulehti) ”Arvola ei ole jättäytynyt turvalliseen ja totuttuun, vaan on etsiytynyt omille linjoilleen. Hänen kohdallaan on turhaa nimetä mitään selvää kirjallista oppi-isää. Hän hiihtelee omaa latuaan ja kirjoittaa leimahtelevan värikkäästi. Kaamosmaa on tiivis ja hallittu, rikkaan vivahteikas jo pelkästään kielen tasolla.” (Simo Ojanen, Hämeen Sanomat) ”Paitsi esteettisenä ja kirjallisena muodon mallina juuri suuri luonto on ”Kaamosmaassa” läsnä tavallistakin suuremmassa määrin. Toisin kuin nykyproosamme valtavirroissa se tässä romaanissa kurottautuu konkreettisena tekijänä, havainnollistaa syntymän, kasvun, kukoistuksen ja kuoleman, on niiden kanssa omassa rytmissään yhtä ja ehdollistaa näin ihmisensä. Arvolan ihmisille luonto ei ole vain vastustaja ja mahdollinen elannon antaja: se on heissä itsessään niin kuin he siinä, ja parhaimmillaan tiedostuessaan, se on täysipainoinen elämys, joka viittoo suuntia eteenpäin, tulevaisuuteen: ”Kalle tunnusteli hyppysissään riekonmarjan nahkalehteä. Se oli sileä, kalju ja rasvamainen. Sen läpikuultava verkkosuonitus toi mieleen vanhan ihmisen käsiselän. --- Tuona lyhyenä ohikiitävänä silmänräpäyksenä hän aavisti jotakin hyvin merkittävää! Hän ei osannut pukea sitä sanoiksi, mutta hän tunsi, että niin kuin syksy kirvoitti riekonmarjasta sen sinipunaisen kauneuden, samalla tavalla, vanhuuden hauraudessa, kuoleman kynnyksellä, kypsyi ihminen.” Tällaisia lyyrisiä, ikään kuin revontulten leimahduksen valaisemia hetkiä ”Kaamosmaassa” on kuitenkin vähän. Romaani on työtä, tuskaa ja taistelua. Se on tarkasti rajattu otos, yleistyvä ja tyypillistyvä tilannekuva henkilöittensä elämän eräästä murros- ja kriisivaiheesta, katsaus prosessin siihen vaiheeseen, jossa teräs karaistuu, jos se yleensä on karaistuakseen ja käydäkseen entistäänkin kestävämmäksi. Yhtäältä nämä katastrofit tulevat kuin luonnonlakien säätelemänä: niiden kasautumisessa on paitsi kosolti biologista johdonmukaisuutta myös jotain metafyysistä kohtalonomaisuutta. Tässä tilanteessa on romaanin henkilöistä itse kunkin, lapsia myöten, tutkittava ja järjestettävä oma henkilökohtainen arvomaailmansa, punnittava tavoitteensa ja taitonsa, selkeytettävä suhteensa kanssaihmisiin. Tehtävänä ja prosessina tämä on raju - maailma, jossa ratkaisut tapahtuvat, on avarine selkosineen niin tarkentumattoman lavea ja toisaalta taas niin äärimmäisen suppea, koska ylisummaan kaikkinainen vaihto kaikilla mahdollisilla tasoilla on ympäristön kanssa lähes olemattoman vähäistä.” (Tuukka Kangasluoma, Helsingin Sanomat.) Kenkähullun matka (KVO 2005) ”Kertoo esimerkillisen tunnollisesti opetustyöhön suhtautuvasta ja taitavasta opettajasta Linda Lyytisestä, joka juuri valmistautuneena kansankynttilänä saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa pienen ja syrjäisen Tuomaskuonan asutusalueen supistetun kansakoulun opettajaksi ja koulun johtajaksi. Opettaja Lindan Lyytinen omaa kaksi erikoispiirrettä. Ensimmäinen on se, että hän on pitkänhuiskea peräti kaksimetrinen, joka juuri naispuolisena herättää erikoista huomiota. Toinen on hänen kengänkeräilyharrastuksensa. Niitä on niin paljon, että hän ei ehdi kaikkia edes jalassaan käyttää, mutta aina kun hän näkee kenkäkaupan ikkunassa uutukaiset tai erikoiset kengät hän ostaa ne. Poikkeavuus herättää ärtymystä ja synnyttää sovittamattoman ristiriidan. Johtokunnassa on toisinajattelija, joka tekee kiusaa ja aiheuttaa harmaita hiuksia. Häirintä ja aiheettomat valitukset kansakoulun tarkastajalle johtavat siihen, että Lyytinen hakeutuu jo ensimmäisen lukuvuoden keväällä pois virastaan. Ajattelevat kyläläiset kokevat taitavan opettajan menetyksen murheellisena. Komiikkaa ja huumoria sisältävän kirjan loppu on traaginen.” (Hannes Viiri, Opettaja) ”Ansiokkaasti suomalaisen arjen rakentajaa, puutteessa elävää raatajanaista kuvannut Arvola on nyt valinnut päähenkilöksi työlleen uskollisen virkanaisen. Romaanin dramaattinen käänne syntyy siitä, että työssään uupuneen pienen miehen hahmossa kohtalo riisuu naisen hänen ainoasta heikkoudestaan. Eikä tällä katastrofilla ole mitään tekemistä seksin kanssa. Romaani antaa seikkaperäisen, asiantuntevan kuvan syrjäseudun pienen koulun opettajan työstä, oppimistavoiltaan monenkirjavista oppilaista sekä kateellisina juonivista kyläläisistä. Kuvitteellista kirjassa on vain erinomainen johtokunta, joka yhtä jäsentä lukuun ottamatta pysyy parhaansa yrittävän opettajan tukena ja kannustajana. Ehkä sellainen on jossain tottakin. Vaikka aihelma olisi syntynyt muutama vuosikymmen sitten, asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Yksiopettajaiset koulut lisääntyvät ainakin tilapäisesti, opettajat joutuvat ratkomaan itsenäisesti ongelmia todellisuudessa, johon ei Helsingin päättäjien ymmärrys ulotu. Belinda Lyytisiä tarvittaisiin. Hyvä opettaja on merkittävä asia kansakunnan hyvinvoinnille.” (Alli Kantola, Kiiltomato.net) Naularisti (KVO 2007) ”Naularistin novelleissa Nivankylä shamaani osoittaa sellaista pohjoisen ihmisen mielen tuntemusta, ettei vastaavaan pysty yksikään psykologian asiantuntija. Tuon tuntemuksensa on kirjailija Arvola ilmaissut sellaisella meän kielen hallinnalla, etten ole nähnyt yhdenkään kirjailija vastaavaan yltävän. Toisaalta saavutusta ei ihmettele, kun tietää, millä hartaudella hän on vuosikymmeniä paneutunut sekä kielen että ihmismielen tuntemuksen kartuttamiseen.”(Teuvo Sorvoja, Tornionlaakso) ”Arvola ei ole unohtanut pienen ihmisen asiaa. Naularistin novellit todistavat inhimillisyyden voimasta ja vaatimattomankin elämän merkityksellisyydestä. Kokoelman aloittaa ”Räsymatto”, jota voisi kutsua myös Mika Waltarin ”Vieras mies tuli taloon”-novellin lappilaisversioksi. Waltarin surumielinen eetos on tosin Arvolan käsittelyssä vaihtunut satiiriseen ilotteluun. Hemppu on kyllästynyt eukkonsa iänikuiseen matonlouskutukseen. Kun emäntä ei ota onkeensa, isäntä päättää vaihtaa maisemaa. Hyvin konkreettisella tavalla Arvola osoittaa, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Naiset kautta Suomenniemen harjoittavat samaa pahetta. Novelli hauskuttaa ja yllättää monellakin tavalla. ”Pyllykivi”-novelli kertoo naisen elämäntarinan varhaisnuoruudesta aikuisuuteen. Minäkertoja tukikohta kaikissa elämän vaihetuksissa on ollut kotipihan kivi, joka muistuttaa muodoltaan maahan muumioituneen miehen takalistoa. ”Pyllykiven” päällä tyttö haaveilee maailmalla mieltyessään. Kotonaan hän ei ehdi käydä vanhempien toiveista huolimatta. Kun heistä aika jättää, nyt jo kypsille varttunut nainen palaa pyllykivelleen. En paljasta yllätystä, lukija liikuttukoon itse. Novelli- ”Pätkämies” tarjoaa yhtä liikuttavan näkymän ikääntyneen isän mielenmaisemiin. ”Kiima” sujahtaa seksuaalisesti yli(?)aktiivisen naisihmisen nahkoissa salasuhteiden viidakkoon, jossa Arvolan supliikki paljastaa riemastuttavalla tavalla naispuolisen minäkertojan salaisimmatkin intohimot . ”Kiima” on yksi kokoelman parhaita novelleja naisnäkökulman, räväkän otteensa ja ilottelevan kielensä ansiosta. Toisella tavalla koskettava on kokoelman viimeinen ja sivumäärältänsä pisin niminovelli ”Naularisti”. Siinä kokee pikkuinen Mauri elämänsä syvimmän menetyksen, kun hänelle rakkain ihminen kuolee. Mummo ehtii ommella Maurille juhlahousut, joille tulee käyttöä vanhuksen omissa hautajaisissa. Erityisen liikuttava on kohtaus, jossa Mauri kauhistelee mummon silmille heitettävää multaa. Hän pelkää, että mummo tukehtuu hautaansa. Näin juuri lapset ajattelevat. Lapsenmielisten on Taivasten valtakunta. Arvolan novellikokoelma on tasalaatuinen ja –painoinen kokonaisuus, joka lämmiottää ja liikuttaa.” (Heidi Lakkala, Lapin Kansa) Elämän ja kuoleman lääkäri (KVO 2007) Oiva Arvolan kertomukset ovat salaviisaita sattumuksia pienen ihmisen elämän poluilta. Elämän ja kuoleman lääkäri ei ole poikkeus tästä säännöstä. Teosta lukee kyyneleet silmissä ja naurunhyrskeet suupielissä. Arvola kirjoittaa väylänvarren rikkaalla murteella, jonka ilmaisuvoima yllättää aina uudelleen. Elämän ja kuoleman lääkäri on kokoelma, joka sisältää niminovellin suomeksi ja venäjäksi. Loppuun Arvola on liittänyt kolme pateettista saagaa: Maisematien saaga, Pilvenveikkojen saaga ja Elämän virta. Niminovellion julkaistu ensimmäisen kerran novelliantologiassa Talvisilmut (Ky 1983). Venäjänkielisenä se on ilmestynyt SNTL:ssa Moskov assa vuonna 1985, jolloin novelliantologiassa oli mukana 31 suomalaisen kirjailijan novelleja. Käsillä oleva Elämän ja kuoleman lääkäri onkin sitten kokonaan toinen juttu. sisällöltään ja toteutukseltaan täysin uusi teos sopii kompaktina pakettina kauniisti käteen ja soveltuu näin myös sänkylukemiseksi. Aihepiiri tosin ei välttämättä tarjoa kaikkein rauhallisimpia unia, niin roisista tapahtumakulusta on kysymys. Hätämaan kuntaa vaivaa krooninen lääkäripula. Potilaita on kuitenkin vuosikausia hoidettu sangen menestyksekkäästi viraabelihommina. Terhakka terveyssisar on arvioinut asiakkaansa terveydentilan ja konsultoinut lääkäriä matkan päästä puhelimella. Hätämaan kuolleisuusluvut eivät juuri poikkea muista vastaavan väestörakenteen kunnista. Ikuinen ikuin en kaipaus omaan lääkärinviran haltijaan kytee silti kyläläisten sydämissä. Lottopotti osuu lopulta kohdalle ja Hätämaahan saadaan oma lääkäri. Kuntaan karauttaa pienoisbussilla aito amatsoni, ehta ämyri. Rebekka Mertsi on Tampereen tyttöjä, buddhisti, nudisti ja luontaishoitojen harrastaja. Näihin eivät lumisia hankia tarpomaan tottuneet lappilaiset ole perehtyneet. Hyväntahtoisen luottavaisesti he kuitenkin kertovat huolensa uudelle henkilääkärilleen. Rebekka Mertsi kulkee omia polkujaan. Ensitöikseen hän kuohii naisiin menevän kunnanjohtajan. Vinoutuneen ikärakenteen hän suorittaa ripeästi jakamalla tuhdit tropit tyhjänpäiväisille marisijoille, että he vaipuvat ikiuneen. Kuntatalouden tervehdyttäminen herättää asiakkaiden uskon tulevaisuuteen, mutta säikäyttää joukkomurhaa pelästyneen papin lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Näin kuntalaiset päätyvätkin kaipailemaan hengellistä paimenta, jollaiseksi tarjoutuu - kukapas muu kuin Rebekka Mertsi. Uuden ajattelun ylipapitar uskoo, että ihmisen sielu voi kuoleman jälkeen siirtyä myös eläimeen. Mertsi elää niin kuin opettaa ja on asuttanut virkatalonsa kuolleiden rakkaidensa inkarnaatioilla: siipikarjalla, koiraeläimillä ja lukuisilla muilla nelijalkaisilla. Elämän ja kuoleman lääkäri on viihdyttävä novelli, joka herättää pohtimaan ihmisarvoa ja oikeutta elää. Saagat jatkavat tällä vakaalla linjalla. Maisematien saaga ylistää Arvolan kotiseutua. Pilvenveikkojen saaga on omistettu Lapin lennostolle, Elämän virta puolestaan Ylitornion Kristilliselle kansanopistolle. Ensimmäisessä soi väylänvarren muheva murre, jälkimmäisessä Arvolan rikas sanasto palvelee kirjakielisenä pasifismin ja aitojen arvojen sanomaa. Arvola on tehnyt pitkän elämäntyön Lapin lasten äänitorvena ja murteen puolesta puhujana. Tuottelias kirjailija on valloittanut sydämemme lämpimän oivaltavilla ja ytimekkäillä kertomuksillaan.” (Heidi Lakkala, Lapin Kansa )